Hiphop pt1: Graffiti
Mitä hiphop minulle merkitsi/merkitsee?
Ei mitään. Voikohan sitä tuon yksinkertaisemmin sanoa. En ole koskaan ollut ns. hoppari. Joo, levyhyllystä löytyy pari räppilevyä, mutta jos 99% cd-levyistä on raskaamman sarjan metallia niin ei nuo levyhyllystä löytyvät, muutamat "mustat lampaat" tee minusta väkisinkään hopparia.
Breakdance? Ei ole koskaan edes käynyt mielessä. Ja miksi olisi? Ei sitä nyt sentään ihan kaikkeen jaksa tai ehdi innostua.
Näihin ylisuuriin hopparivaatteisiin en ole koskaan jaksanut itseäni piilottaa. Joskus kultaisen kahdeksankymmentäluvun loppupuolella taisin omistaa parit hieman leveälahkeisemmat housut ja muutaman löysemmänpuoleisen hupparin. Tuolloin kyseinen vaatetus oli -muistaakseni- aika pitkälti osa graffitimaalareiden ja bommareiden pukeutumista. Vuosikymmenen vaihduttua muuttui pukeutuminenkin itselläni hieman "normaalimman" näköiseksi. Ylilöysä vaatemaku ei miellyttänyt ja kyseisen pukeutumistyylin yleistyttyä ns. muotivaatetukseksi ei erikoisemmin tehnyt mieli kuulua siihen trendipellemassaan mikä tuntuu täyttävän nykyisen lähiympäristömme kenties liiaksikin asti. Valinta, jonka ansioista sain olla rauhassa poliisin ja vartijoiden ja muiden yytsien paheksuvilta katseilta. Mikäs siinä, turhahan sitä oli tuota kyseenalaisen taiteenharrastajan elämäntapaa mainostaa. Ei sitä piissiä sinne mestoille niillä vaatteilla maalattu, vaan kyllä se taide tulee käsittääkseni aivan muualta. Asia, jota tietyt juntit eivät tunnu vieläkään tajuavan.
Ja mitä vittua on se "hiphop-asenne" jonka perään vieläkin kuulee joidenkin hehkuttavan? "Peace, love, unity"? Sinä aikana jonka vietin pianonsoiton parissa, ei kenelläkään ollut tuosta ylväästä aattesta aavistustakaan. Puhumattakaan sitten nykypäivästä. Jengi jyräilee toisten tekeleitä pelkästä jyräämisen ilosta, frendit vasikoidaan heti kun poliisisetä katsoo vähänkään vihaisemmin jne. Kuitenkin kahden bissen perjantaipöhnässä ollaan sitten olevinaan niin isoa ja kovaa miestä että. Ei jumalauta. Tuntuu että vain ne muutamat, asialle omistautuneet, ovat onnistuneet sisäistämään hitusen siitä mistä hiphop-aattessa alunperin oli kyse.
Omassa harrasteporukassa oli vain yksi periaate. Jep, se tuttu ja turvallinen "kaveria ei jätetä" mentaliteetti. Joka mielestämme oli (ja on edelleen) synonyymi lauseelle "kaveria ei vasikoida - koskaan." Ja tuosta ei periksi annettu. Alkuperäinen asenne juontaa kuulemma aikaan ennen nuijasotaa. Mutta mitäs minä, sivari, mistään sodista tiedän. Suomen mahtava armeijakin kun totesi tulevansa paremmin toimeen ilman palveluksiani.
Ja nyt joku tietenkin luulee että unohdin tästä hiphopista kokonaan skeittaamisen. No en unohtanut. Perkele. Syy miksi tuo jätin skeittauksen vähemmälle on seuraava: se ei mielestäni ole ollut koskaan voimakkaasti hiphop-sidonnaista. Sitä harrastavat niin punkkarit, hipit, hevarit kuin hardcore-jäbiksetkin. Kyllähän tuohon listaan mahtuu. No, tuli noita perustrikkejä itsekin kokeiltua vuoden parin verran, mutta mielenkiinto siirtyi aika nopeasti kokonaan maalaamisen puolelle. Mutta joo, mieleen palaa sellainen utuinen muistikuva, että 80-luvulla suuri osa skeittaajista tuntui olevan joko maalareita tai bommareita. Ainakin niistä skedeejistä joita itse satunnaisesti tapasin. En tuon perusteella lähtisi kuitenkaan yleistämään. Skeittauksen nykytilanteesta en niin paljoa tiedä, kun ei sitä ole tullut samalla innolla seurattua. Ja minulle se nyt on yksi paskan hailee kuka sitä harrastaa. Ei ole minun yöunistani pois.
Vastakohdat
Eli aihe, josta jokaisella wraitterilla on tarina jos toinenkin kerrottavana. Poliisit, vartijat, vernerit, oikeuslaitos. Kyllä te tiedätte. Jos ette, niin kokemuksenne maalaamisesta on sitten aika olematon ja voitte rauhassa palata tv:n ääreen Pikkukakkosta katsomaan.
En, ymmärrettävistä syistä, halua erikoisen yksityiskohtaisia kokemuksia tästä aiheesta tänne tilittää. Aivan, saattaa olla että osa tekemisistäni ei ole vielä ylittänyt sitä surullisenkuuluisaa ja ei niin paikkaansa pitävää vanhenemiskynnystä. Katsokaas lapsukaiset, kun tuo asianomistajarikos on vanhenemiseltaan aika jännä juttu. Varsinkin jos kyseessä on törkeä rikos. Niillä kun se vanhenemisaika tuppaa olemaan "hieman" pidempi. Ja asianomistajahan voi milloin vain niin halutessaan tehdä uuden rikosilmoituksen. Ja veronmaksajien varojentuhlausprosessi alkaa taas alusta. Ettäs tiedätte. Helpottaa teidänkin elämäänne sitten 15 vuoden päästä kun olette olevanne melkein aikuisia ja joku räkänokka sotkee ensimmäisen, suurella lainalla ostamanne kiinteistön ulkoseinän. Siinähän sitten arvostatte skidien mukavaa harrastusta, kun vastamaalatussa puuaidassanne on naapurin PenttiLiisan piirtämä kirkkovene ja pari väkjuuta.
Tai no... mitä minä mistään rikosoikeudellisista vanhenemiskynnyksistä tiedän, ei ole missään vaiheessa tullut tuota lakikirjaa intensiivisesti luettua.
Ja takaisin asiaan. Jos sellaista edes tässä tekstivirrassa on. Asenteeni poliisin ja oikeuslaitoksen toimiin on melko neutraali. "No mikäs pelle se sinä olet, kaikkien wraittereidenhan pitää niinku vittu vihata poliiseja. Ne on niinku natsisikoja, tietsä?" Juuri näin. Jos niin sanotte. Olen enemmän kuin 100% vastaan kaikkia poliisien tekemiä vääryksiä ja virka-aseman väärinkäyttöä vastaan. Mutta kukapa ei olisi.
Mutta toisaalta: kun on pitänyt pään kylmänä ja käyttäytynyt asiallisesti poliiseja kohtaan mm. pidätystilanteissa, ei ole tarvinnut nauttia Nokialaisen nuoriso-ohjaajan hellästä kosketuksesta saatika sitten yöpyä yötä paria pidempään valtion majoituksessa. Turha siinä on alkaa elvistelemään kun pitkää päivää vääntänyt, kaikkea paskaa nielemään joutunut virkavallan edustaja tekee alipalkattua ja aliarvostettua työtään. Ihmisiähän ne poliisitkin käsittääkseni ovat olevinaan. Tai sitten olen yksi niistä onnellisista joka ei ole joutunut törmäämään virkapukuun verhoutuneseen ihmiskunnan saastaan.
Ja asia mitä yksikään vitun räkänokka ei tunnut tajuavan: se yö tai kaksi pidätyssellissä ei ole niin paha. Saatika sitten syy alkaa vasikoimaan parhaita ystäviään. Ja se päivänselvä asia, jonka jokainen tuntuu unohtavan: ei sinne putkaan (ainakaan Suomessa) yleensä syyttä joudu. Paino sanalla "yleensä".
Yksityisten vartijoiden touhut ovat sitten asia erikseen. Turha niistä tässä on tilittää sen enempää, koska kaikkien ihmisten kertomukset aiheesta ovat (liiaksikin) samanlaisia. Omaksi onnekseni voin todeta etten ole kertaakaan jäänyt vartijoille kiinni. Osittain tästä syystä koen velvollisuudekseni pitää turpani kiinni asioista joista minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta. No, epäilen kyllä että nimeni ja muut nippelitiedot löytyvät ainakin erään nimeltä mainitsemattoman vartiointiliikkeen tiedostoista. Tarkennan: laittomasti kerätystä ja kootuista tiedostoista. Niin, vartiointiliikkeillähän ei tietääkseni ole oikeutta pitää samantyyppisiä rekistereitä/tiedostoja kuin esimerkiksi poliisilla.
Mutta toisella korvalla puoliksi kuulemani perusteella tuntuu, että tietyt vartijat ovat pahempia lainrikkojia kuin maalarit itse ja tuntuvat nauttivan suunnattomasti kaikenlaisesta "kivasta" fyysisestä toiminnasta. Kuten pamppujen ja kaasun testaamisesta vahingonteosta kiinniotetuille.
Kaikki tuo edellämainittu siis vain mutu-pohjalta, faktaksihan tuota en voi, enkä lähde, missään nimessä väittämään. "Kavereilta vain kuullut." Eihän minulla, entisellä tuhrijalla, vitun sivaripellellä, tietenkään mitään vedenpitävää näyttöä asiasta ole. Tällainen hampuusi kun olen. Hakisin töitä, perkele.
Ja turha luulla että olisin unohtanut kaikkien maalareiden ystävät, HKR:n ja VR:n tempaukset. Tai kaiken sen paskan mitä lehdistössä uskalletaan kutsua uutisoinniksi/journalismiksi. Tuo lehdistön rooli graffitin suhteen on aihe, joka pistää veren kiehumaan. Jokaikinen kerta. Riippumaton valtamedian journalisti? Puolueeton lehdistö? Yhtä vitun uskomatonta kuin paavi puhumassa kondomin käytön hyödyistä. Tietyt lehdet ovat olleet niin selvästi virkavallan äänitorvina että pelkkä ajattelukin tekee pahaa. Jos todisteita kaipaatte, niin senkun etsitte kouraanne ensimmäisen sanomalehden jossa mainitaan graffitit ja/tai graffitimaalarit, niin huomaatte mistä puhun. Minä pyyhin sillä välin kuolaa suupielistäni ja valmistaudun seuraavaan kappaleen kirjoittamiseen.
Maalaaminen
No, mitäs helvettiä sitä tähän pitäisi sitten kirjoittaa, että olisi naapurin ylisuuriin farkkuihin pukeutuvan ja pikkugeetä diggailevan JarkkoKyllikin mielestä tarpeeksi katu-uskottava. Joku hyvä rynnimisstoori? Pari nasevaa kaskua poliisien kanssa sattuneista kommelluksista? Kyllä kyllä. Aivan varmasti. Joudun nyt tuottamaan teille oikein roiman pettymyksen. Vastaus kappaleen alussa olevaan kysymykseen kun nyt sattuu olemaan seuraava: ei mitään.
Jos en koko kahdentoista vuoden aikana, minkä tuota graffi... korjaan: pienoismallien rakentelua harrastin, puhunut itse harrastuksen yksityiskohdista julkisesti, niin luuletteko vittu että alkaisin niin nytkään tekemään. Tai no, ehkä vähän. Muutoinhan ei tätäkään sepustusta olisi tässä.
Sen voisin ainakin mainita, että hetkeäkään en tuosta shakkiharrastus-urastani vaihtaisi. Sen verran mielenkiintoisia ja tapahtumarikkaita asioita on saanut kokea, että niistä riittäisi kerrottavaa kirjan jos toisenkin verran. Puhumattakaan siitä, että kyseinen harrastus piti minut kiitettävän hyvin poissa kaikesta muusta tyhmästä. Kuten huumeista, autovarkauksista, näpistelyistä jne. Liiankin moni tuntemani ihminen noilta vuosilta on onnistunut luomaan edellämainittujen asioiden parissa hyvinkin pitkää ja "tuottoisaa" uraa.
Ja ne kuviokellunta-harrastuksen "takia" menetyt teini-iän kännit sun muut häröilyt eivät vituta yhtään. Päinvastoin. Mitä helvettiä on yksi perjantain teinikänni saatanan siistin maalauksen rinnalla. Tai parin, jos on ollut kyseisenä iltana oikein ahkerana. Kumpikohan noista kasvattaa enemmän luonnetta ja antaa enemmän tekijälleen? Taiteilu ja siihen liittyvä seikkailu vai känniörvellys niinq ihqujen frendien kaa? Niin, miettikääpä sitä taas ensi perjantaina kun korkaatte sen ekan isoveikkanne hakeman limusiiderin ja alatte suunnitella illan "ohjelmaanne".
Ja kyllä, allekirjoittanut kuuluu niihin "idealisteihin" jotka aloittivat harrastuksensa kokien kaunistavansa ympäristöään. Remontointi- ja täystuhoasenne muotoutui vasta vuosien kuluttua kun tulin järkiini ja huomasin eri tahojen putsaavan ensin kaikki hienot värilliset teokset ennenkuin keskittyivät pikkusotkujen siivoamiseen. Tuolloin totesin että jos kyseinen taho haluaa seinänsä täyteen paskaa, saamansa pitää. Eli piissi kaksi illassa ja loppulekat tyhjiksi - tavalla tai toisella. Tavoitteena että koristeluvälineet on käytetty loppuun kun aamuyön tunneilla vihdoinkin kotiutuu kyseiseltä pitkältä retkeltä.
Mitäs sitä vielä keksisi... No, vaikka sen että aikaansaannoksistani ei ole tarvinnut missään vaiheessa etsiä maailmaa pelastavia kommentteja. Tiedättehän, niitä joita yksi jos toinenkin tekeleidensä viereen kirjoittaa. No, omistuksia/terveisiä kavereille, tyttöystäville, sukulaisille, muille väsääjille, kytille, stevareille jne. tuli ajoittain kirjoitettua. Joskus ehkä liiankin kanssa. Mutta se kuuluikin asiaan, eikö? Ja jos sitä tuli kirjoiteltua muita mietelauseita, olivat ne enemmänkin henkilökohtaisia tuntemuksia ja ajatuksia kuin yliystävällisiä ja kenties naiivejakin runonpätkiä tai mukamashauskoja vitsejä.
Toisaalta, suuri osa muista wraittereista tuntui ottavan vähän liiankin vakavasti kaiken mitä tekeleisiini kirjoitin. Helvetti, vaikka olenkin ollut 99% tosissani kaikesta, mitä olen teosteni yhteyteen suoltanut, se kieli poskella ja ylikärjistetty asenteeni höystettynä hieman mustahkolla huumorilla tuntui menevän muiden ohi. En sitten tiedä oliko se loppupeleissä niin huono asia. Monet naurut tuo useamman ihmisen ahdasmielinen asenne on ainakin taannut. Niin minulle kuin minut hyvintunteville ihmisillekin.
Siinähän se sitten olikin. Lyhyesti ja ytimekkäästi... eikun siis pitkästi ja mitäänsanomattomasti, kaikenkattava läpikatsaus tuubansoitto-kulttuuriin. Allekirjoittaneen näkökulmasta siis. Tämä jätkä jatkaa nyt kirjoittamisen ajaksi keskenjäänyttä origamien taittelua, koko M.A. Nummisen tuotannon läpikuuntelua sekä pitsinnypläyspiirini kanssa syvällistä pohdintaa Kauniiden ja rohkeiden nykymaailmaa kriittisesti peilaavasta kerronnasta. Kiitoksia ajastanne.
Mielipiteitä voi sitten heitellä hyvällä omallatunnolla foorumiin.
- hra Alle Kirjoittanut
