Ensimmäinen etusivu
Vaikka käytänkin levyllä poliisimurjaajan nimeä, tuomitsen Christensenin teot täysin. Oman hengen pelastamista lukuunottamatta toisen ihminen tappaminen tai turha vahingoittaminen on väärin.
Steen Christensen -nimeä käytin kannanottona nykypäivän suomalaista hiphoppia kohtaan. Joskus on vaikea erottaa, tehdäänkö rap-musiikkia sen tekemisen vuoksi, vai onko tekijöillä oikeasti jotain sanottavaa tai tarjottavaa kuulijalleen.
Musiikin tehtävä on mielestäni herättää tuntemuksia ja ajatuksia, eivätkä niiden tarvitse aina olla yltiö-positiivisia. Ihmisellä on mielestäni täysi oikeus olla vittuuntunut kun vituttaa.
Nykypäivän hymyilevien tv-päiven ja kansilehtien maailmassa vihainen mies saa osakseen vain paheksuvia katseita tai lääkereseptin. Ei kaikkea tässä maailmassa voi korjata reseptiä uusimalla tai kanavaa vaihtamalla. Niillä ei voi poistaa perimmäisiä ongelmia. Vain perustavia rakenteita muuttamalla saa aikaan todellisia tuloksia.
Minä olen osa suomalaista yhteiskuntaa. Jos mielestäni minulla on ongelmia, niin silloin myös sinullakin on. Simple as that.
Siitä nimi Steen Christensen.
Loppuselvennys
Levy-yhtiö/artisti käyttää tulevaisuudessa artistista nimeä Steen1 turhan äpäröinnin välttämiseksi. Tämän huomaa mm. perjantaina kauppoihin saapuneesta Salaliittoteoria -levyn uudesta painoksesta, jossa kaikki kansitekstit on vaihdettu vastaamaan uutta linjaa. Jossain vaiheessa myös nettisivujen osoite vaihtuu, tsekkaillaan kun ehditään.