KASTROINTIVAARA
viimeaikoina medioita seuranneet ovat varmasti törmänneet pääministeri vanhasen isän, tatu vanhasen pöyristyttäviin kommentteihin älykkyyden jakautumisesta eri etnisten ryhmien kesken, sekä toimintamalleista ko. ilmiön pysäyttämiseksi. vanhan kunnon tatun vanavirtaan on myös imeytynyt kansanedustaja tony halme suitsuttamaan (ei kyllä yllätä allekirjoittanutta tippaakaan) "tyhmien" kastroimisen ja opintokiellon etuja.
tähän totean ykskantaan: VITTU MITÄ PASKAA.
jos kerran on edes tarvetta tuonkaltaisille mittauksille, tehkäämme ne edes kunnolla. sanomattakin lienee selvää että henkilö, joka joutuu (kehitysmaissa) käyttämään päivittäisen kapasiteettinsa elannon hankintaan, tuskin kykenee juurikaan kehittämään itseään henkisesti. helppoahan meillä teollisuusmaissa on aiheella spekuloida, mikroateriat ovat sähkölämmitteisen asuntomme jääkaapeissa odottamassa peruskoulusta palaavaa pilttiä. meille kaikille lienee selvää asioiden tärkeysjärjestys elämässä: ruoka, suoja, lisääntyminen ja vasta tämän jälkeen voimme keskittyä korkeampiin, abstrakteihin asioihin. tasapuolisen kuvan äo:sta saisimme ainoastaan vastasyntyneillä tehdyistä mittauksista. (mikä on ymmärrettävästi hieman hankalaa.)
teollisuusmaissa asuvia ihmisiä testataan henkisesti joka päivä. kouluissa jo ala- asteelta lähtien meille esitetään tehtäviä, joissa vaaditaan korkeaa ongelmanratkaisukykyä. yhdeksän vuotta tätä ja pääsemmekin opiskelemaan ammattikouluihin, lukioihin, kauppaoppilaitoksiin sekä yliopistoihin. samanikäiset kehitysmaalaiset eivät samassa iässä osaa lukea. vittu mitä urpoja. vai voisiko kasvuympäristö olla äo:hon vaikuttava tekijä? näkemykseni mukaan aivot toimivat samalla periaatteella kuin ruumis: harjoittamalla niitä ne vahvistuvat. testiä varten tarvitsisimme kaksi (tai useampia) eri etnisen ryhmän edustajia vastasyntyneinä. tämän jälkeen kaikki asetettaisiin asumaan samaan perheeseen, yhteisöön, tms. ja parinkymmenen vuoden päästä pääsisimme jännittämään tuloksia.
näin se allekirjoittaneen, typerän rakennusmiehen, mielestä menisi.
seuraavaksi voisimmekin miettiä itse älykkyyttä. onko se ainoastaan loogista ajattelua, vai voisiko siihen sisältyä muutakin? onko ainoastaan matemaattinen lahjakkuus hyvän elämänlaadun mitta?
esim. jos tummaihoiset ovat kerran yksinkertaisia, kuinka heidän kehittämänsä ja jalostamansa musiikki on voinut valloittaa koko planeetan musiikkiteollisuuden? ei ole beethovenin ja chopinin jalanjäljissä kulkevilla helppoa. kaikki tuntuvat nykyään käyttävän klassisen musiikin sijaan puuvillapelloilta peräisin olevaa bluespoljentoa musiikillisena raamattunaan. ...siis jopa natsipunkia myöden, mikä on mielestäni hieman huvittavaa.
entäs muut taiteet? olisiko niitä edes olemassa ilman kykyä ihmetellä ympäröivää maailmaa hypoteesien tai yhtälöiden sijaan? eikö kaikki taide perustukaan ihmisen taipumukseen uneksia? mitä logiikalla on tämän kanssa tekemistä? taide mielestäni pyrkii hylkäämään logiikan ja terveen ajattelun. sen tehtävä on saippuasarjoja myöten antaa meille hengähdystaukoa elämästä elämyksien ja ihmettelyn avulla. esim. tyttäreni ei varmasti ollut älyn jättiläinen piirtäessään minulle kolmevuotiaana polkupyörän. jouduin jopa kysymään, mitä kuva esittää. kuvaa katsoessani pääsin siis astumaan kolmevuotiaan silmien taakse ja samaistumaan hänen maailmaansa. näin siis hän näkee pyörän. jokainen vanhempi tietää, mistä puhun. voisiko huippulahjakas matemaatikko piirtää hienomman pyörän, kuin tyttäreni kolmevuotiaana? en voi sanoa. se riippuu katsojasta.
tähän väliin voinkin mainita kyynikoille lasten piirustustavan olevan kubismin perustava ajatus. olisiko tämän logiikan mukaan pablo picasso pitänyt kastroida?
ja tähän toinen ääripää: mitäköhän mieltä tatu ja tony ovat autistisista? käsitykseni mukaan joillain autistisilla on ällistyttävä kyky ratkoa loogisia ja matemaattisia ongelmia. tosin he eivät selviä edes jokapäiväisistä askareista ilman apua. mitä heille tehtäisiin? kikkeli pois vai nou?
käsitinkö siis oikein? em. herrojen mielestä kylmä ja järkeistetty maailma olisi parempi kuin nykyinen. en väitä, etteivätkö älykkäät ihmiset osaisi myös luoda hienoa taidetta, mutta meidän hieman typerämpien puuttumisen mukana häviäisi maailmasta jotain korvaamatonta.
mielestäni tatu ja tony ovat itse hieman typeriä jättäessään väitteissään yllämainitut asiat huomioon. mielestäni älykkyys on subjektiivista, eikä yksi mensan testi paljasta ihmisestä kuin yhden, häviävän pienen, puolen. itseasiassa tatu ja tony ovat oman henkilökohtaisen kastroimislistani kärkipäässä.
hyvää alkanutta syksyä toivoopi
-steen1




