Studiopäiväkirja/ Kolmas osa 150305

Vähään aikaan en olekaan ehtinyt kirjoittaa tätä blogia, mutta korjataanpa nyt tilanne.

Ensin kuitenkin oikaisu: Rumba -lehden mukaan minulla olisi jo nauhoitettuna 2 biisiä Teron ja Rokan kanssa ja yksi Hero dishonestin kanssa. Näin ei ole. Biisit Teron ja Rokan kanssa on jo sävelletty ja sanoitetttu, mutta studioon emme ole ehtineet. Herojen kanssa en ole vielä edes tavannut, mutta Forstömin tommin mukaan biisi on jo sävelletty. Sanoitukset ovat pääpiirteittäin valmiit, pitää vielä viilata Mariskan kanssa. MUN FANIT ON TYPERIÄ SIKOJA!!!

Nyt sitten päästäänkin syyhyn, miksi nauhoituksia ei ole tapahtunut: Stenkka ja Liukas on investoinut hardwareen, baby!! Poistettiin tossa Monspin kanssa sellanen sintefexin fx 8000- kompressori/limitteri/equalisattorikikatin ja Liukas ei oo päästäny mua studioon ilman sitä. Nyt kun hardispolitiikka on kunnossa, voidaan alkaa nauhottamaan. biisejä ja biittejä tulee tasaiseen tahtiin. Varsinkin Liukas on valvonu siitä asti, kun saatiin laitteistoa, se tekee biittejä silmät punasina 24/7.

Ulkomusiikillisista seikoista vielä sen verran, et alan parin frendin kanssa rakentamaan omaa studiota. Tilat on löytyny ja alkaa rakennusmateriaalitkin olla läjässä, akustolevyä myöten. Alan todennäköisesti pitämään tällä sivustolla siitäkin päiväkirjaa, kuvien kera. (niinkuin 3rd Railin jannut, siistiä seurata valmistumista.)

Musiikkirintamalta sen verran, et alettiin Asamasan kanssa väsäämään biittiä sitä meidän yhteistä biisiä varten. Asa toi mulle kuunteluun sen uuden 'Hidastaa'- raidan ja jumpe ku olikin hyvä. Kunhan saadaan biitti valmiiksi, katotaan, mistä lähtee läpät. Kaucasin kundeja varten biitti onkin jo narulla. Kasperi ei ole vielä kuullut sitä, mutta pudotan sen viimeistään ens viikolla sille, et pääsee kundien kanssa katsomaan onko siitä mihinkään. Edelleen ihan vitun fiiliksissä.

Jontin kanssa ollaan ihan salaliittopäissämme, riimit on biisissä nimeltä Varoitus!! niin perkeleen diippejä et huolestuttaa ihan itteekin. Nauhotukset siihenkin varmaan ens viikolla.

Kirjoittelen taas lisää asap, kunhan jotain kirjoitettavaa tulee.

siihen asti: pheeez out, blakablaka!!

-Steen

Mielipiteitä foorumiin.